Arvonimi on Suomessa kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä.

Arvonimiä on käytössä noin sata.[1] Arvonimeen ei liity oikeuksia eikä velvollisuuksia. Arvonimestä on maksettava vero.[2]

Arvonimiä alettiin myöntää heti Suomen itsenäistyttyä. Arvonimet ovat nimenomaan suomalainen ilmiö; vastaavaa käytäntöä ei ole esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.[3]

Arvonimien myöntäminen

Arvonimet myöntää tasavallan presidentti. Arvonimilautakunta antaa arvonimiasioista lausuntonsa presidentille.[2] Arvonimilautakunnan puheenjohtajana toimii pääministeri, ja hänen lisäkseen lautakuntaan kuuluu seitsemän jäsentä, jotka nimitetään kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Arvonimilautakunnan jäsenten tulee edustaa yhteiskunnallisten asioiden, kulttuurin ja elinkeinoelämän erityisen hyvää asiantuntemusta. Lautakunnan jäseneksi ei voida nimittää henkilöä, joka on nimityshetkellä täyttänyt 66 vuotta.[4] Arvonimilautakunnan jäsenet ovat yleensä olleet pitkäikäisiä; esimerkiksi professori Matti Klinge kuului lautakuntaan yhteensä 24 vuotta vuosina 1982–2006.[3]

Suoranaisena jatkona suuriruhtinaskunnan ajan arvonimikäytännölle Suomessa tasavallan presidentti voi jakaa erilaisia arvonimiä ”todellisen viran niitä seuraamatta”. Tämä perustuu nykyään julkisista arvonannon osoituksista annettuun lakiin (1215/1999) ja sen nojalla annettuun asetukseen arvonimistä (381/2000). Kaiken kaikkiaan arvonimiä on myönnetty itsenäisyyden aikana (vuodesta 1918 lähtien) noin 13 000.[5]

Arvonimeä haetaan tasavallan presidentiltä kirjallisesti perustellulla hakemuksella. Hakijana voivat olla yksityiset henkilöt tai organisaatiot, jotka maksavat myös veron arvonimestä. Henkilölle haetun arvonimen tulee mahdollisuuksien mukaan kuvata hänen elämäntyötään.[2]

Arvonimiä koskevan asetuksen mukaan myöntämisen edellytyksiä ovat arvonimen saajan hyvämaineisuus ja nuhteettomuus. Rajoituksia on kolme: henkilö ei voi esittää arvonimeä itselleen, arkkiatrin arvonimi voi olla Suomessa vain yhdellä henkilöllä kerrallaan ja pitäjänneuvoksen arvonimen haltijana voi samassa kunnassa olla vain yksi henkilö kerrallaan.[3]

Arvonimen myöntämisen edellytyksenä on myös saajan suostumus. Käytännössä kuitenkin hyvin harva on kieltäytynyt hänelle tarjotusta arvonimestä. SDP:n kärkipoliitikot Rafael Paasio ja Kalevi Sorsa kieltäytyivät heille ehdotetusta valtioneuvoksen arvonimestä vedoten siihen, että työväenliikkeessä oli perinteisesti pidätytty kunnianosoituksista. Myöhemmin Nokian pääjohtaja ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ei ole suostunut ottamaan vastaan hänelle tarjottua vuorineuvoksen arvonimeä.[3]

Arvonimi jätetään aina myöntämättä, jos sen saajaksi ehdotetulla on merkintä rikosrekisterissä tai epäselvyyksiä veroasioissa. Arvonimeä ei myönnetä myöskään silloin, jos ehdokas on vastikään saanut muita valtiollisia tunnustuksia. Esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Heikki Haavisto joutui odottamaan hänen vuonna 1998 saamaansa ministerin arvonimeä pari vuotta, sillä juuri ennen edellistä ehdotuskertaa hänelle oli myönnetty korkea kunniamerkki.[3]

Kahden arvonimen myöntäminen samalle henkilölle on erittäin harvinaista. Pitkäaikainen Maalaisliiton poliitikko Eemil Luukka sai sekä kunnallisneuvoksen (1942) että ministerin (1962) arvonimen.[3] Toinen pitkän linjan maalaisliittolainen poliitikko Juho Koivisto sai kunnallisneuvoksen arvonimen vuonna 1935 ja maanviljelysneuvoksen arvonimen vuonna 1960.[6] Elokuvaohjaaja ja -tuottaja Risto Orkolle myönnettiin vuonna 1948 kauppaneuvoksen ja vuonna 1979 professorin arvonimi.[7]

Myös Suomen Marsalkan arvonimi on olemassa, vaikkakin myönnetty ainoastaan C.G.E. Mannerheimille.[8]

Muuta tietoa

Perinnöllisiä aatelin arvonimiä ei enää Suomessa myönnetä, mutta suvut, jotka on aikaisemmin aateloitu, voivat edelleen käyttää arvonimiään. Mitään erioikeuksia aatelilla ei Suomessa eikä muualla Euroopassa enää ole lukuun ottamatta Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttia, jossa ylähuoneen pääreillä edelleen on hieman lainsäädäntövaltaa.

Tuomarinkoulutuslautakunta myöntää auskultoinnin hyväksytysti suorittaneelle juristille varatuomarin arvonimen. Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) nojalla laamanni (käräjäoikeuden päällikkötuomari) voi myöntää lautamiehelle tunnustukseksi pitkästä ja ansiokkaasta (käytännössä ainakin kahdeksan tai yhdeksän vuotta kestäneestä) toiminnasta herastuomarin arvonimen.

Suomen hallintobyrokratiassa ministeriöiden korkeita virkamiehiä kutsutaan myös neuvoksiksi, ja tällöin on kyseessä virkanimike eikä arvonimi. Tällaisia virkanimikkeitä ovat muun muassa finanssineuvos, hallitusneuvos, maatalousneuvos ja teollisuusneuvos. Suomen evankelisluterilaisen kirkon korkeiden viranhaltijoiden virkanimike on kirkkoneuvos.

Joidenkin perinteisten kestävyysurheilutapahtumien järjestäjät kutsuvat urheiluun liittyvissä yhteyksissä tapahtumaan toistuvasti osallistuneita kuntourheilijoita neuvoksiksi. Siten Finlandia-hiihdon 15 kertaa suorittanut hiihtäjä on hiihtoneuvos ja Helsinki City Marathonin 10 kertaa juossut maratoonari on maratonneuvos. Nämä eivät ole varsinaisia arvonimiä.

Käytössä olevat suomalaiset arvonimet

Suluissa olevat summat tarkoittavat arvonimestä maksettavan veron määrää. Jälkimmäinen summa osoittaa veron määrän silloin, kun arvonimen saaja on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa taikka muussa siihen verrattavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon. Muussa tapauksessa veroa maksetaan edellisen summan mukaan. Veron maksaa arvonimeä esittänyt taho, ei arvonimen saaja itse.[9]

  1. ryhmä (vero 65 000 euroa tai 16 000 euroa)
valtioneuvos
vuorineuvos
  2. ryhmä (vero 45 000 euroa tai 11 000 euroa)
  2. ryhmä (vero 33 000 euroa tai 8 000 euroa)
apteekkineuvos
insinöörineuvos
kansainvälisen yhteistyön neuvos
vakuutusneuvos
yrittäjäneuvos
  2. ryhmä (vero 26 000 euroa tai 7 000 euroa)
kaupunginjohtaja
kaupunkineuvos
  2. ryhmä (vero 22 000 euroa tai 6 000 euroa)
arkkiatri
laamanni
maaneuvos
patenttineuvos
rakennusneuvos
ylisosiaalineuvos
  2. ryhmä (vero 16 000 euroa tai 4 000 euroa)
kanslianeuvos
lehdistöneuvos
maakuntaneuvos
professori
sairaalaneuvos
  2. ryhmä (vero 12 000 euroa tai 3 000 euroa)
  2. ryhmä (vero 8 000 euroa tai 2 000 euroa)
  2. ryhmä (vero 6 000 euroa tai 1 500 euroa)
hyvinvointipalveluneuvos
yliagronomi
yliarkkitehti
yli-insinööri
yli-intendentti
ylimetsänhoitaja
  2. ryhmä (vero 4 500 euroa tai 1 100 euroa)
konsuli
taloustirehtööri
ylikamreeri
ylirakennusmestari
  2. ryhmä (vero 3 600 euroa tai 900 euroa)
rehtori
varakonsuli
  2. ryhmä (vero 1 500 euroa tai 500 euroa)
yliopettaja
  2. ryhmä (vero 1 000 euroa tai 350 euroa)
asessori
eläinlääkintöasessori
lehtori
  2. ryhmä (vero 800 euroa tai 300 euroa)
intendentti
kamreeri
postimestari
sotakamreeri
  2. ryhmä (vero 500 euroa tai 250 euroa)
lentokapteeni
  2. ryhmä (vero 300 euroa tai 200 euroa)
director cantus
director musices

Viimeksi arvonimiluetteloa on muutettu tasavallan presidentin asetuksella marraskuussa 2024[12], jolloin luetteloon lisättiin eurooppaneuvoksen, kansainvälisen yhteistyön neuvoksen, hyvinvointineuvoksen, lääkehuoltoneuvoksen, pelastusneuvoksen, tapahtumaneuvoksen, varhaiskasvatusneuvoksen ja hyvinvointipalveluneuvoksen arvonimet. Samalla asetuksesta poistettiin kenttäpiispan, rovastin, lähetystöneuvoksen ja lähetystösihteerin arvonimet.[13]

Tätä ennen arvonimiluetteloa on muutettu tasavallan presidentin asetuksella syyskuussa 2017[14] ja tammikuussa 2012.[15]

Kritiikkiä

Suomalaista arvonimikäytäntöä on moitittu yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisäämisestä. Tälle löytyy katetta saajien sukupuolijaosta: kaikista vuoteen 2007 mennessä myönnetyistä arvonimistä vain seitsemän prosenttia oli mennyt naisille.[3]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Titlar hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. 1 2 3 Arvonimet 3.5.2014. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 22.3.2014. Viitattu 3.5.2014.
  3. 1 2 3 4 5 6 7 Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 2008, s. 220–225. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21207-2.
  4. ↑ Arvonimilautakunta Valtioneuvoston kanslia.
  5. ↑ Myönnettyjä arvonimiä 30.11.2012. Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 3.12.2012. Viitattu 2.12.2012.
  6. ↑ Blomstedt, Yrjö & Klinge, Matti (toim.): Paasikiven päiväkirjat, osa 2, s. 603. WSOY, 1986.
  7. ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 2003, s. 371. Helsinki: Otava, 2002.
  8. ↑ MANNERHEIM - YLIPÄÄLLIKKÖ - SUOMEN MARSALKAN ARVONIMI mannerheim.fi. Viitattu 15.12.2025.
  9. ↑ Laki arvonimistä suoritettavasta verosta | 1388/2001 | Suomen säädöskokoelma Finlex. Viitattu 5.6.2026.
  10. ↑ Oikaisuja Suomen säädöskokoelmaan – Suomen säädöskokoelmaan n:o 37/2012 (Tasavallan presidentin asetus arvonimistä annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta) (PDF) Finlex. 25.2.2021. Arkistoitu 29.6.2022. Viitattu 12.6.2022.
  11. ↑ Oikaisuja Suomen säädöskokoelmaan – Suomen säädöskokoelmaan n:o 615/2017 (Tasavallan presidentin asetus arvonimistä annetun tasavallan presidentin asetuksen liitteen 1 muuttamisesta) (PDF) Finlex. 25.2.2021. Arkistoitu 12.6.2022. Viitattu 12.6.2022.
  12. ↑ Tasavallan presidentin asetus arvonimistä annetun tasavallan presidentin asetuksen liitteen 1 muuttamisesta (560/2024) Finlex. Viitattu 24.5.2025.
  13. ↑ Valtioneuvosto esittää kahdeksan uuden arvonimen käyttöönottoa 24.10.2024. Valtioneuvosto. Viitattu 24.5.2025.[vanhentunut linkki]
  14. ↑ Tasavallan presidentin asetus arvonimistä annetun tasavallan presidentin asetuksen liitteen 1 muuttamisesta | 615/2017 | Suomen säädöskokoelma Finlex. Viitattu 5.6.2026.
  15. ↑ Tasavallan presidentin asetus arvonimistä annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta | 37/2012 | Suomen säädöskokoelma Finlex. Viitattu 5.6.2026.

Kirjallisuutta

  • Aho, Seppo (toim.): Vuoden 1918 ja valtionhoitajan sekä tasavallan presidenttien 1918–2005 myöntämät arvonimet arvonimikohtaisessa aakkosjärjestyksessä. Alavus: Aholis, 2006. ISBN 952-91-9535-4
  • Segercrantz, Stig-Göran & Martin, Timo & Flinkkilä, Jouni: Arvonimet Suomessa 1917–1985. Helsinki: Uusi Suomi, 1986. ISBN 951-9434-18-6
  • Strömberg John & Nuorteva Jussi & Forssell Christina (toim.): Valtio palkitsee – Staten belönar. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-964-7 (suomeksi) & (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

source: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvonimet_Suomessa